Else Turunen

Ulos laatikosta

Ihailen tietynlaisia ihmisiä. Tietysti sellaisia, jotka osaavat elää tärkeiksi näkemiensä hyvin perusteltujen arvojen mukaan ja samalla ovat kykeneviä arvioimaan toimintaansa aina uudessa valossa. Ihailen myös ihmisiä, jotka osaavat huomioida toisia jotenkin luontevasti, sopivissa paikoissa ja sopivilla tavoilla. Sellaisia, jotka ovat löytäneet oman paikkansa, vapauden ja vastuun suhteen maailmaan ja osaavat olla tyytyväisiä. Mutta samalla ihailen heitä, jotka eivät tyydy oikein mihinkään, vaan katsovat koko ajan rohkeasti eteenpäin. Paradoksaalista.

Nykyajan muutosritareista tulee mieleen joitakin poliitikkoja, tutkijoita  ja bisneshenkilöitä, sellaisia kuuluisia visionäärejä kuin Steve Jobs tai Elon Musk. Ensimmäinen uskoi vankasti näkemykseensä henkilökohtaisista tietokoneista ja tyylin tärkeydestä ja jälkimmäinen visioi itse ohjautuvista ja yhteiskäytössä kulkevista sähköautoista ja avaruusmatkoista. Aika hullua.

 

“All truth passes through three stages: First, it is ridiculed; Second, it is violently opposed; Third, it is accepted as self-evident.” - Arthur Schopenhauer

 

Aika pian totumme katsomaan maailmaa meille annettujen linssien läpi. Kuka tällaiset linssit sitten antaa? Geeniperimä, raskausaika ja varhaislapsuuden kokemukset määrittävät tietysti perusluonnettamme ja tapaamme suhtautua maailmassa kohtaamiimme asioihin. Ihmisen psyyke toimii tietyllä lailla aistiärsykkeitä havainnoiden, suodattaen ja tulkiten.

Suuressa roolissa on myös ympäristö: sen normit, hyväksynnän saamisen realiteetit ja statukseen vaikuttavat toimintamallit. Kun toimit tietyllä tavalla olet hyvä tyyppi, suosittu, svag (ennen sanottiin cool), menestyjä tai arvostettu.

Tieteessä muutokset tapahtuvat paradigmoissa. Tieteenfilosofi Thomas Kuhn on selvittänyt sitä, miten tieteessä helposti tutkitaan sitä, mikä valmiiksi sopii vallitsevaan normaalitieteeseen. Esimerkiksi aikoinaan oli hyvin perusteltua ajatella, että aurinko kiertää maata.

Vaatii pokkaa ajatella eri lailla. Vaatii rohkeutta ja riskinsietokykyä luottaa näkemykseensä. Ja on oltava roimasti itseluottamusta, jotta voi olla melko lailla välittämättä siitä, miten muut reagoivat.

Ongelma on tietysti siinä, että joskus nuo yleiset totuudet ovat väärässä ja joskus taas omat innostuksessa maalaillut visiot. Totuuskandidaatteja pitää osata ja uskaltaa tarkastella kriittisesti. Kollegalta tai kaverilta voi kysyä, mitä mieltä sinä olet, voisiko tämä mennä näin?

Toinen näkökulma on kaupallinen: Tavanomaisuudesta ei synny mitään uutta, jos uutta halutaan tai tarvitaan. Pitäisi osata ajatella laatikon ulkopuolelle ”out of the box”. Ja jotta ei menisi järjettömäksi, niin nähdä noissa ajatuksissa jokin merkitys tai johdonmukaisuus.

Yksi kiva harjoitus on valita huoneesta / pöydältä / laatikosta kaksi esinettä (tai kuten metafyysikot sanovat: oliota maailmassa) joilla on jokin yhdistävä tekijä. Se voi olla jokin fyysinen ominaisuus, käyttötarkoitus, aistittava ominaisuus tai abstrakti käsite, kuten leikki, seikkailu ja niin edelleen.

Lapsen kanssa voi luovasti pohtia näitä kytköksiä. Se kehittää havainnoimaan maailmaa luovasti: tarraa voi käyttää teipin palana, mainoksessa on sama kuvio kuin mummin ryijyssä ja mitäpä yhteistä voisi olla perunalla ja liimalla?

 

Ajattelutaitoja lapsille ja filsofisia kävelyjä aikuisille: www.liikuttavaafilosofiaa.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Keitetyllä perunalla voi liimata, mutta liimasta ei voi tehdä perunamuusia

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset